Jouluisin tervehdyksin alkavaan vuoteen

Rauhaisaa joulun ja uudenvuoden aikaa!

Vuosi 2017 päättyy muutaman päivän päästä ja antaa tilaa vuodelle 2018; on siis aika vuoden viimeisille kuulumisille. Joulua vietimme läheisten kanssa vaihtuvin kokoonpanoin: aatonaattona pääsin joulusaunaan aikamiespoikieni kanssa, ylelliseen löylyttelyyn jälkikasvun henkevässä seurassa. Aattona vaimon vanhemmat saapuivat joulupäivälliselle ja joulua viettämään, ja vaimon teini-ikäiset tyttäret avasivat muutaman lahjapaketinkin. Joulupäivänä poitsuni piipahtivat vielä joulupäivällisellä, vanhemman poikani tyttöystävällä vahvistettuna, ja heillekin oli pari pakettia varattuna. Kaikille meille yhteisenä lahjana – ja riittoisana jokaiselle päivälle – oli kiitollisuus siitä, että saimme kokoontua yhteen myös tänä jouluna.

Kirjallisella puolella loppuvuosi on tuonut tullessaan mieluisia uutisia. Hukkuneet on jo käännetty saksankieliseksi laitokseksi, ja se tullaan julkaisemaan sveitsiläisen kustantamon toimesta syksyllä 2018. Kustantamo on uunituore, ja Hukkuneet tulee olemaan sen pilottihanke. Kustantamo julkistaa toimintansa keväällä 2018, jolloin voin itsekin kertoa siitä lisää. Eikä siinä kaikki: Hukkuneiden jatko-osa on ehtinyt pyörähtää kustantajan luettavana, ja tällä hetkellä viimeistelen tekstiä julkaisukuntoon. Se tarkoittaa sitä, että jatko-osa julkaistaan joko syksyllä 2018 tai viimeistään vuoden 2019 alkupuolella – aikataulu tarkentunee lähiaikoina.

Mainitut aikamiespoikani toteuttivat marras-joulukuussa serkkunsa kanssa Islannin-matkan, ja lähettivät pari yllärikuvaa Hukkuneiden keskeisiltä tapahtumapaikoilta. Ensimmäinen kuva saapui jo samana iltana, kun he lensivät Islantiin ja ajoivat vuokra-autolla ensi töikseen Selfossiin etsimään valokuvassa esiintyvää hautaa:

Hetki oli suorastaan surrealistinen, kun tajusin poikien olleen Robert Fischerin haudalla. Ja voin vain kuvitella, miten heillä oli hauskaa järjestää moinen yllätys minulle! Kirja heräsi valokuvan myötä eloon aivan uudella tavalla. Vielä jysäyttävämpi yllätys tuli viimeisenä matkapäivänä, kun pojat kävivät Reykjavikissa ja Grottan majakalla. He olivat vieneet Suomesta kirjan mukanaan, jotta saivat ikuistettua sen yhdessä majakan kanssa; mikä unohtumaton joululahja isukille!

Ihmettelinkin, kun he eivät puhuneet majakasta mitään, mutta en tohtinut kysellä heiltä siitä. Yllätys olikin sitten melkoinen. Jos tarkasti katsoo, taustalla saattaa vilahtaa oikeuslääkäri Gudlaug ja rikoskomisario Magnus Thor?! Tuntuu tätäkin kirjoittaessa ihan uskomattomalta, että Hukkuneet-kirja on oikeasti käynyt Islannissa ja Grottan majakalla. Siinä vasta lukijamatkaa kerrakseen. Ja vuorovesi todellakin eristää majakkasaaren mantereesta muutaman tunnin välein: pojille tuli kiire ottaa valokuva ja ehtiä kuivin jaloin mantereen puolelle – hui!

Tammikuussa on tulossa Talentia-lehteen haastattelu, jossa kerron työstäni sosiaalityöntekijänä ja  esikoiskirjailijana. Kävimme valokuvaajan kanssa lehtijuttua varten ottamassa otoksia Tampereen Rauhaniemen rannassa, mistä avautui kuulas järvimaisema Näsijärvelle. Jännityksellä odotan, mitkä kuvat valikoituvat lehtijuttuun.

Vuosi 2017 on siis ollut melkoisen jännittävä esikoiskirjailijavuosi, ja olen lämpimästi kiitollinen kaikille Hukkuneiden lukijoille. Kiitos jokaisesta palautteesta, joista yhden sykähdyttävimmistä sain sopivasti tänään Facebookin dekkariryhmässä eräältä nimeltä mainitsemattomalta henkilöltä:

“Todellakin uusi tähti on syttynyt! Kirja kyllä piti otteessaan ihan loppuun saakka. Tässä on ainekset olemassa Vuoden johtolanka -palkinnolle, jos sitä myönnetään esikoisdekkaristille. Supersuositukset! Siis lukekaa Jaakko Melentjeffin Hukkuneet, ette tule pettymään.

Kiitos ja kumarrus, sulkeudun suosioonne ja toivotan vielä kerran kaikille teille Rauhaisaa joulua ja Onnellista uutta vuotta!