Kirjakuulumisia

Huhtikuun viimeisiä hetkiä eletään ja siirrytään vapun myötä vahvasti toukokuun puolelle kesää vastaanottamaan. 12.4. sveitsiläinen kustannusyhtiö Antium Verlag julkisti, että Hukkuneiden saksankielinen käännös Die Ertrunkenen julkaistaan 20.9.2018. Julkkarit pidetään Zürichissä samaisena päivä, ja olen kekkereissä mukana. Kirjan julkaisua seuraa reilun viikon pituinen ns. promokiertue ristiin rastiin Sveitsiä.

Syksyä ja Sveitsiä odotellessa on hyvä rauhoittua viettämään juhannusta kotoisissa maisemissa. Jotta juhannuslukeminen ei loppuisi kesken, Varjo Kustannus julkaisee alkukesästä Tulipunainen mekko -juhannusantologian, jossa on myös mukana novellini Laituri. Kustannussopimuksen allekirjoitin eilen:

Kesän kohokohtiin tulee lukeutumaan myös silmäleikkaus, jonka myötä heitän hyvästit jälkikaihille. Sen jälkeen pitäisi taas nähdä lukea päivänvalossa  ja kirjoittaa. Hiljalleen päättyvän kevään aikana olen tehnyt muutaman jakson Suomi-dekkareiden podcastiin, jotka löydät kuunneltavaksi täältä: https://suomidekkarit.podbean.com/ Pahin esiintymisjäykkyys taitaa olla jo takana päin?! Podcastin tekeminen on ollut hauskaa touhua. Kotimaisen dekkarin ehtymättömästä lähteestä riittää kyllä ammennettavaa.

Toivon, että voin piankin lähitulevaisuudessa kertoa lisää uutisia tulevista kirjaprojekteista, mutta tällä kertaa päällimmäiset terveiset olivat tässä. Toivotan teille kaikille turvallista työväen juhlapäivää ja myöskin hitusen myöhästyneet Kirjan ja ruusun päivän toivotukset!