Tuulettimesta se alkoi…

Mahdoinko keksiä ihka oikean klikkiotsikon? Liekö tuota… Wikipedia tietää kaiken ja sanoo näin:

”Klikkiotsikolla tarkoitetaan verkkouutispalveluissa käytettävää houkuttelevaa tai harhaanjohtavaa otsikointia, jonka tehtävänä on saada lukija klikkaamaan artikkeliin. Useimmiten klikkiotsikoita löytyy verkkomedioista, jotka perustuvat kokonaan tai pääasiallisesti mainostuloihin. Perinteinen klikkiotsikko ei kerro uutisen ydintä, vaan sen sijaan lähinnä viestittää otsikollaan, että ydin löytyy klikin takaa. Klikkiotsikointiin ollaan yleisesti suhtauduttu negatiivisesti ja se nähdään ala-arvoisena journalismina. Vaikka käsite klikkiotsikoista on yleistynyt vahvimmiten uutispalveluiden suhteen, nähdään klikkiotsikkoja satunnaisesti myös muuallakin, esimerkiksi YouTubessa ja Facebookissa.”

Yllä oleva tuuletin-otsikko liittyy hiljan pintaan pulpahtaneeseen muistoon. En tiedä, miksi välillä muistuu mieleen mitä kummallisempia asioita. Olenko viime päivinä kenties kiinnittänyt erityistä huomiota tuulettimiin?

Tätä seuraavaa on kyllä tullut pohdiskeltua ihan tietoisesti: mitä teimme ennen internetin, matkapuhelimen ja sosiaalisen median rantautumista koteihimme? Ne tulivat yhtä vääjäämättömästi kuin kalakauppias toissapäivänä oven taakse. Miekkakalakauppoja ei tälläkään kertaa syntynyt, mutta hän lupasi tulla taas puolen vuoden kuluttua uudelleen. Muistan, kuinka yläasteikäisenä kotiimme tuli kestotilattuna Seura-lehti. Jotenkin on nyt tärkeää, että se oli kestotilaus. Äitini oli jo eläkkeellä ja leipoi pullaa perjantaisin. Meillä oli sitten varsinkin perjantai-iltapäivisin tapana äidin ja sisarusteni kanssa kokoontua keittiön pyöreän pöydän ääreen ja vastaleivottujen pullien tuoksussa kilpailla keskenämme Seura-lehden visainen tietokilpailu. Olikohan siinä kymmenen kysymystä? Ensin viiden pisteen vaihtoehto niukalla vihjeellä… viimeisenä yhden pisteen vastaus ja helppo vihje. Silloin elettiin 1970-80-luvun taitetta puolin ja toisin.

Mitä tekisimme samalla kokoonpanolla nyt? Todennäköisesti – jos se ihme olisi mahdollinen (evakkoäitini kutsuttiin Karjalan ikuisille kunnaille toukokuussa 1994) – roikkuisimme keittiössä tablettitietokoneilla ja matkapuhelimilla sosiaalisessa mediassa. Mykkinä hiihtäjinä koko pesue.

Olisi hauskaa, jos olisi mahdollisuus tehdä retrohenkisiä aikamatkoja menneisyyteen. Mitä, jos voisit valita elämästäsi vaikka kolme ajankohtaa, jonne voisit palata viideksi minuutiksi kuhunkin? Kiehtovaa… ja pelottavaa. Säästäväisimmät lykkäisivät matkoja tuonnemaksi siltä varalta, että tulevaisuus toisi vielä tullessaan jotain, minne haluaisi sitten myöhemmin ehdottomasti piipahtaa takaisin; ei kannata vielä tuhlata mitään jos ollenkaan. Ja kenties jäisi lopuksi patarouva käteen ilman reissun reissua.

Jollain tavalla tätä aihetta liippaavia tarinoita on kyllä keksitty. Elokuva Family Man oli lemppareitani. Kun poikani olivat alakouluikäisiä, aloin kertoa heille jossain vaiheessa iltasatuna serkkupojista, jotka päätyivät aina aikapalloon Antaverkan koulun puukäsityöluokan lautavarastossa. Seikkailut olivat hulppeita muutaman minuutin ”äänikirjoja”. Pojat tykkäsivät niistä, koska olivat itse tarinan henkilöissä mukana, ja itselleni oli hauskaa vetää tarinoita hatusta vain senhetkinen mielikuvitus rajana. Jep, kertomusten laatu vaihteli aika rutkasti!

Niistä tarinoista on aika matka Michael Crichtoniin, jonka suomennettu romaani Aikamatka tuli joskus katsottua leffana ja kirjankin luin. Crichtonin tarina meni kiehtovan puolelle, jossa oli sopivassa suhteessa hiukan romantiikkaa ja paljon jännitystä.

Tuulettimesta tämä alkoi ja kaipaa selityksen. Parikymmentä vuotta sitten halusin itse koota tietokoneen. Se oli sellainen 30-vuotiaan miehen päähänpisto, kun haaveilu esikoiskirjasta oli päässyt eksymään korpimetsään – eikä takaisin kuulunut huhuiluista huolimatta. Kohdistin mielenkiintoni siis tähän tietokoneen rakentamiseen. Lähtötilanne oli sama kuin joillakin omakotitalon rakentajilla: ei mitään käsitystä, mutta se tuntui tarpeelliselta ja suorastaan välttämättömältä, tyydytystäkin tuovalta ajatukselta – ikioma, itse rakennettu tietokone. Hauskinta oli selvitellä erilaisia yksityiskohtia, kuten kotelomalleja (talomalleja) ja mitä sinne sisään hommaisi (keittiökalusteet, kylpyhuone…), oma lukunsa oli kaikki muu oheistilpehööri (pihaistutukset, laatoitukset). Sain kulutettua ehtymättömästi aikaa suunnitteluun, mutta takaraivossa tuntui jo painetta, että jossain vaiheessa täytyisi tarttua myös toimeen. Niinpä ostin, markka-aikaa kun elettiin, muutamalla kympillä tietokoneen tuulettimen. Se oli vähän sama juttu, jos se omakotitalon rakentaja järjestäisi työmaalle sähkömiehen ennen perustusten valua. Onneksi tulin myöhemmin tolkkuihini, enkä ryhtynyt minulle liian vaativaan urakkaan. Parin vuoden päästä tuuletin löytyi joulusiivouksessa ja lahjoitin sen pois (mahdollisesti joulupukille). Omakotitalokin jäi rakentamatta.

Jotta tarina saisi onnellisen lopun: esikoiskirja putkahti sittenkin maailmaan muutama viikko sitten. Sen pituinen se.

Loppukevennys: olen katsellut YouTubesta polkupyörän kokoamisvinkkejä… ostin satulan.