7.1.2019

Ja näin alkoi säännöllinen blogikirjoittelu joka maanantai. Itse asiassa tämänkin tekstin kirjoitan jo sunnuntain puolella ennen nukahtamista. Luultavasti en tule jatkossakaan kirjoittamaan blogia maanantaisin, vaan ainoastaan julkaisen tuolloin uuden kirjoituksen jo aamusta. Syy on yksinkertaisesti se, että arkipäivinä herätys on klo 06.05 ja maastopyörä liikahtaa 15 km:n työmatkalle viimeistään klo 06.50. Aamutoimet on rakennettu melkein minuutin tarkkuudella, jos pieni liioittelu sallitaan.

Viikonloppu sujahti tällä kertaa uusia nettisivuja pystytellessä kaiken muun viikonloppuun ajoitetun toiminnan ohessa. Ja nettisivujen savotan osalta ilmaantui yllättävän paljon ratkottavia ongelmia, joista hankalimmat on onnekkaasti jo miltei selätetty. Luulen, että tulevan viikon aikana saan vielä joitakin asioita viilattua kohdilleen. Tämä blogisivu täytyy myöskin sisustaa vielä kokonaan uusiksi, mutta juuri nyt on pääasia, että pystyin aloittamaan blogikirjoittelun. Pyydän siis vielä hieman kärsivällisyyttä, sivusto saa lähitulevaisuudessa kyllä uutta ilmettä ja lukijaystävällisyyttä.

Ei ole vaikea arvata, että muuhun kirjoittamiseen tuli parin päivän tauko edellä mainitusta puuhastelusta johtuen. Loppiainenkin livahti ohi niin, että muistin sen vasta… nyt. No, kävi loppiainen mielessä jo iltapäivällä, kun purimme joulukuusen koristeista ja kannoimme kuusen ulos. Joulu on nyt todellakin ohi ja arkisesti lähdetään kevättä ja valoa kohti. Tänään maanantaina (jep, kirjoitan tätä edelleen sunnuntaina) on tarkoitus työpäivän päälle illalla kirjoittaa käsikirjoitusta, joka on ollut jo jonkin aikaa työn alla. Papin koston sain puolestaan oikoluettua viikko sitten ja se on jo kustantajalla ja millä hetkellä hyvänsä matkalla kirjapainoon. Julkaisuajankohta on 20.3., mutta kirja tulee luultavasti helmikuun puolella saataville, ensin kirjakauppoihin ja hiljalleen siitä sitten kirjastoihin.

Tältä erää jätän tähän ja painun muutamaksi tunniksi nukkumaan, mutta toivottavasti jaksat jatkossakin palata lukemaan blogiani!

Jaa sosiaalisessa mediassa: