17.2.2019

Otsikko saattaa olla ylimitoitettu, sillä en enää muista, oliko viikko kovinkaan arktinen. Lunta on kuitenkin riittänyt, joten otsikko pitänee kutinsa talvisuuden osalta. Mitä arkisuuteen tulee, sitä viikko oli varmasti siitäkin huolimatta, että pidin perjantaina vuosilomapäivän. Mitä tein vapaapäivänä? Nukuin aamuyhdeksään, ajoin pään (parin millin pituiseksi kasvaneen tukan) ja kulutin aikaa lähinnä netissä. Shakkiakin tuli pelattua vain muutama pikapeli. Kirjoitinko? En riviäkään. Sanotaanko näin, että latasin akkuja.

Papin koston julkaisuun on tänään sunnuntaina aikaa yksi viikko ja neljä päivää. On hyvin mahdollista, että saan tekijänkappaleen jo tällä alkavalla viikolla. Odotan sitä saapuvaksi luultavasti joka päivä siitä huolimatta, että koitan asennoitua siihen, että ei se kuitenkaan ole vielä tulossa painosta. Olen silmäillyt pdf-tiedostona Papin koston oikovedosta harva se päivä, ja olen kyllä siihen tyytyväinen. En ala vertaamaan sitä Hukkuneisiin, koska se olisi epäreilua. Kirjat muodostavat yhden kokonaisuuden, vaikka tämä jatko-osa kertookin itsenäisen tarinan. Sain kirjoitettua siihen kaiken sen mitä halusin. Odotan kovasti, että saan pian hypistellä sitä käsissäni, lukea prologin ensimmäistä kertaa ihka oikeasta kirjasta, ja selailla summittaisesti kirjan sivuja sieltä täältä ja lukaista tuttuja kohtia. Miltä aivan viimeinen kohtaus näyttää kirjaan painettuna?

Kolmannen NORDSA-kirjan juonen tarkempi suunnittelu käynnistynee jo tällä viikolla. Idea siihen tuli jo kuukausia sitten, jonka jälkeen sitä on tullut kehiteltyä jonkin verran ja kirjoitettua muistiin. Olen keskustellut siitä vain vaimoni kanssa, ja samalla tavalla keskustelemme siitä jatkossakin. Stephen King kirjoittaa käsikirjoitustensa ensimmäisen version ovi kiinni, jonka jälkeen hänelläkin ensimmäisenä kommentaattorina on vaimonsa. Väinö Linna luki Sotaromaanin käsikirjoituksen lukuja ääneen kavereilleen, jotka olivat myös olleet sodassa. Erilaisia tapoja on varmasti lukemattomia, mutta minä olen Hukkuneiden ja Papin koston myötä päätynyt jakamaan ajatuksiani ja suljetuin ovin kirjoitettua vain vaimoni kanssa. Kustantaja on lukenut tekstiä sitten myöhemmässä vaiheessa. No joo, esikoiskirjan prosessi oli sellainen, että kerroin kustantajalle ensin kirjaideasta ja lähetin ensimmäiset muutaman kymmenen liuskaa näytiksi jo muutamassa viikossa. Sen jälkeen lähetin tekstiä kommentoitavaksi muistaakseni kahteen tai kolmeen otteeseen, ennen kuin käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli valmis. Papin koston osalta kirjoitin ensin n. 140 liuskaa, ennen kuin lähetin ne kustantajalle ja kysäisin, olisiko kiinnostusta. Sitä löytyi ja sovimme, että lähetän käsikirjoituksen ensimmäisen version viiden kuukauden kuluttua. Tykkään, että on selvä aikataulu asioille. Minusta riippumattomista syistä johtuen vierähti sitten vajaa vuosi deadlinen jälkeen, ennen kuin kustannussopimus tehtiin. Kerron tämän tässä vain ihan kurkistuksena prosessiin, edelleenkin hyvin kiitollisena siitä, että kustantaja uskoi tarinaan ja halusi julkaista sen kirjana. Nimen kirjalle keksi vaimoni, kun nimen päättämisen aika tuli: Papin kosto on todella hyvä nimi tälle tarinalle.

Viime viikkoina on ollut ihan selvä väsymys päällä, jonka takia työmatkapyöräilykin on hieman takunnut. Pyöräkelitkin ovat olleet joinakin päivinä epäkiitollisia. Tämä viikko näyttää nyt tosi hyvältä ja tavoitteena on polkea mahdollisimman monena päivänä. Perjantaisin olen kuitenkin useimmiten huilaillut. Auringon näyttäytyminen alkutalven hangilla on piristävää. Iän karttumisen myötä tuntuu, että pimeät syksyt ovat tuntuneet aivan viime vuosina hieman raskaammilta. Voi vain kuvitella, millaista koettelemusta myöhäissyksyt ovat niille, jotka kärsivät oikeasta kaamosmasennuksesta. Itsellä parin viime syksyn tuntuminen pykälää raskaammilta johtuu luultavasti täysin siitä, että olen päivätöiden ohessa viimeisen kolmen vuoden aikana (tai miten sen laskeekin) kirjoittanut vapaa-ajat ja lomat, lopputulemana kaksi paksuhkoa romaania. Lisäksi vielä kaikki muu siihen liittyvä, joka on vienyt energiaa, kun kaikki on niin uutta. Kyllähän sellainen voimavaroja haukkaisee. Sen takia viime kuukaudet ovat olleet enemmänkin palautumista ja akkujen lataamista kuin viimeisen päälle tehokasta kirjoittamiseen käytettyä aikaa. Tiedän kuitenkin jo kokemuksesta, että sitten, kun uuden kirjan kirjoitusprosessi käynnistyy, se on uskomattoman iso voimavara arkeen ja työelämään. Kirjoittaminen on kuin uuteen maailmaan astumista, jossa elät seuraavat kuukaudet ja kirjoitat kaiken havainnoimasi muistiin. Sen kiehtovuutta en osaa verrata mihinkään.

Nyt Papin koston julkaisemisen kynnyksellä tuntuu taas vahvasti siltä, että on aika lähteä Paula Korhosen, Annmari Akselssonin ja kumppaneiden kanssa uudelle matkalle. Itse asiassa siirrän kirjojeni maailmaa sen verran tosielämään, että kuljetusliike tuo huomenna valkotaulun…

Jaa sosiaalisessa mediassa: